Marburg
Time Travel by train

Marburg

Yliopistokaupunki Marburg oli venäläiselle runoilijalle Boris Pasternakille kuin "keskiaikainen satu". Myös Lutherille Marburg oli satumainen: Täällä asusti maakreivi Filip Jalomielinen, yksi uskonpuhdistuksen tärkeimmistä tukijoista.

Vuonna 1527 hän perusti Marburgiin ensimmäisen alusta alkaen evankelisen yliopiston maailmassa. Kaksi vuotta myöhemmin maakreivi Filip yritti - siinä onnistumatta - saada johtavat uskonpuhdistajat Euroopan laajuiseen sovintoon järjestämällä linnassaan Marburgin neuvottelut. Tämä neuvottelu oli aikansa merkittävin teologien kokous.

Nykyään maakreivin linnassa toimii museo. Ruhtinassalia, yhtä Keski-Euroopan kauneimmista goottilaisista saleista, käytetään säännöllisesti konsertteihin.

Lutherin asuintalo Marburgin yläkaupungissa on nykyään asuttu ja siihen voidaan tutustua vain ulkoa käsin.

Kohokohtia

Linnan lisäksi Elisabetinkirkko on yksi Marburgin merkittävimmistä arkkitehtuurisista muistomerkeistä. Kirkkoa pidetään saksalaisen varhaisgotiikan mestariteoksena ja se on vanhin puhtaasti goottilainen kirkkorakennus Saksassa. Marburgin vanhaakaupunkia kauppoineen, kuppiloineen ja kahviloineen leimaa vielä tänäänkin voimakkaasti opiskelijaelämä. Ominaista tälle linnanrinteeseen rakennetulle kaupungille ovat lukuisat portaat.

Discover Destination Germany with our interactive map

Lisää tähän omat suosikkisi. Tallenna, lajittele, jaa ja tulosta valintasi ja suunnittele koko matkasi Saksaan.

0 suosikkia valittu