Heidelberg

Heidelberg

Jo Lutherin aikaan Heidelbergiä, Saksan vanhinta yliopistokaupunkia, hallitsi opiskelijaelämä. Täällä, yliopiston tiloissa, uskonpuhdistajan väitetään esittäneen näkemyksiään augustinolaisveljeskunnalle vuonna 1518, hieman teesien naulaamisen jälkeen.

Myös yliopiston jäseniä oli läsnä. Siinä missä monet vanhemmista professoreista kritisoivat Lutherin ajatuksia, opiskelijat ja nuoremmat yliopiston työntekijät olivat haltioissaan kiistellystä Lutherista. Heidän joukossaan oli useita Lutherin myöhemmistä ystävistä ja kanssataistelijoista, jotka levittivät Lutherin ajatuksia etenkin Etelä-Saksan alueella. Heidän vaikutuksestaan uskonpuhdistus suoritettiin siellä suhteellisen varhain.

Suuri maahan upotettu muistotaulu muistuttaa nykyään yliopistoaukealla, jossa augustinolaisluostari ennen sijaitsi, tästä merkittävästä uskonpuhdistuksen alkuvaiheesta.

Kohokohtia

Romanttiset Heidelbergin linnanrauniot korkealla kaupungin ja Neckar-joen yläpuolella ovat yksi Euroopan tunnetuimmista nähtävyyksistä ja romantiikan perikuva. Erityisen kauniin näkymän linnaan ja maalaukselliseen vanhaankaupunkiin saa vaeltamalla kaksi kilometriä pitkän filosofien reitin. Uusia näkökulmia taas saa joka vuosi Mannheim-Heidelbergin kansainvälisiltä elokuvafestivaaleilta.

Discover Destination Germany with our interactive map

Lisää tähän omat suosikkisi. Tallenna, lajittele, jaa ja tulosta valintasi ja suunnittele koko matkasi Saksaan.

0 suosikkia valittu