Tag cloud

Kun maan taideaarteita jaettiin saksalaisille kaupungeille, oli jollakin varmasti sormensa pelissä. Vuosisatojen aikana niistä on kertynyt Dresdeniin niin paljon, että kävijät voivat vain hämmästellä näiden merkittävien kulttuuriteosten loistoa ja paljoutta. Ja koska dresdeniläiset ovat myös huolehtineet siitä, että kaikki on sijoitettu kauniiseen jokimaisemaan, liittyy hämmästykseen pian puhdas haltioituminen.

lisää »

Jos saksalaisten kaupunkien joukossa olisi yksi, joka olisi ikään kuin koululuokan paras, se olisi Darmstadt. Erittäin sivistynyt ja lukenut, kultivoitunut, monipuolisesti kiinnostunut ja hoidetun ulkomuodon omaava – Darmstadt on kehittänyt tieteen, kirjallisuuden, taiteen ja arkkitehtuurin avulla aivan oman profiilinsa, joka on tehnyt kaupungista laajalti tunnetun.

lisää »

Mannheim saa liikkeelle: Monet tärkeät keksinnöt ovat kotoisin tästä Reinin ja Neckarin varrella sijaitsevasta yliopistokaupungista. Karl Drais rakensi vuonna 1817 ensimmäisen kaksipyöräisen, vuonna 1886 rullasi Carl Benzin ensimmäinen auto kaduilla, vuonna 1921 seurasi legendaarinen Lanz Bulldog -traktori, ja Julius Hatry rakensi täällä vuonna 1929 jopa maailman ensimmäisen rakettilentokoneen. On täysin selvää, että kekseliäät henkilöt tuntevat täällä olonsa erityisen kotoisaksi.

lisää »

Maailmankaupunkina mantereen keskellä, luovana ja sykkivänä kuin koskaan ennen ja magneettina miljoonille vierailijoille, avoimen, kansainvälisen ja vieraanvaraisen maan metropolina, Berliini edustaa nykyään uutta Saksaa, jollaista maailma ei ole tuntenut. Iloista, riehakasta, joskus hieman röyhkeää, suvaitsevaista ja rennon kevyttä. "Koko Berliini on pilvi": Vanha sananlasku pitää jälleen paikkansa, enemmän kuin koskaan.

lisää »

Ovatkohan freiburgilaiset siksi niin iloista kansaa, koska heillä aurinko paistaa muita enemmän, vai palkitaanko freiburgilaisia erityisen paljolla auringonvalolla, koska heillä on niin valoisa luonne: Kenpä tietäisi sen? Varmaa on kuitenkin, että Saksan eteläisimmässä suurkaupungissa voidaan elää suurenmoisesti. Ja että kaupungissa vierailu on aina elämys. Jopa silloin, kun aurinko ei poikkeuksellisesti paistakaan.

lisää »

Leipzig, kirjava, iloinen ja uudelle omistautunut, tekee hyvää kaikille aisteille. Tässä Saksin luoteisosan dynaamisessa kirja-, Bach-, messu- ja yliopistometropolissa sykkii elämä Leipzig on kuitenkin myös maineikas musiikkikaupunki – ja rauhallisen vallankumouksen sankarikaupunki: Leipzigin Nikolaikirkko siirtyi maailmantapahtumien keskipisteeseen vuonna 1989 rauhan puolesta järjestettyjen rukousiltojen ansiosta.

lisää »

Lyypekki, hansaliiton kuningatar, perustettiin vuonna 1143 ensimmäiseksi "Itämeren rannikon länsimaalaiseksi kaupungiksi", ja se on loistava esikuva koko hansaliiton kaupunkiperheelle Itämeren alueella. Keskiaikainen tunnelma ja kulttuurihistorialliset nähtävyydet hallitsevat vielä tänäänkin suurenmoista kaupunkikuvaa ja muistuttavat mahtavasta menneisyydestä vapaana valtakunnan- ja hansakaupunkina.

lisää »

Augsburg, Baijerin lounaisosassa, on yksi Saksan historiallisesti merkittävimmistä kaupungeista. Ja myös yksi kauneimmista. Jos kuljet kaupungin halki vanhoja reittejä, voit ripauksella mielikuvitusta tuntea olosi renessanssiruhtinaaksi. Vähintään voidaan kuitenkin aavistaa, mikä merkitys Augsburgilla Fuggerin pankkiiri- ja kauppiasdynastian aikoina oli ollut – erinomaisena finanssipaikkana, kauppametropolina ja taiteiden tyyssijana

lisää »

Joka jo nyt jo yli 20 vuotta sitten luuli, että ilman pääkaupungin kunniaa Bonn nukahtaisi Ruususen uneen, on huomannut erehtyneensä. Reinin varren kaupunki, aikaisempi "liitovaltion kylä", nykyinen kansainvälistä mainetta niittänyt talous- ja kulttuurimetropoli, esittelee itsensä itsevarmasti, erittäin elävästi ja samalla melko rennosti. Myös poliittisella näyttämöllä Bonn vaikuttaa yhä edelleen mukana: Tasavallan "toisena kotipaikkana", Yhdistyneiden kansakuntien 16 laitoksen ja monen kansainvälisen organisaation sijaintipaikkana.

lisää »

Saarbrücken: sympaattinen kaupunki, josta löytyy elävää kulttuuria, barokkia arkkitehtuuria, ranskalaista tyyliä ja saarinmaalaista elämäntapaa, osavaltion pääkaupunki ja yliopistokaupunki, talouden keskus ja messukaupunki. Tämä Saarin metropoli on kolmen maan suuralueen ja puolen miljoonan ihmisen keskus ja samalla hillitty, rento ja iloinen kaupunki, jossa on hyvä olla.

lisää »

Discover Destination Germany with our interactive map

Lisää tähän omat suosikkisi. Tallenna, lajittele, jaa ja tulosta valintasi ja suunnittele koko matkasi Saksaan.

0 suosikkia valittu